Kaikki alkoi siitä kun mä villatupon ja värttinän sain. Sisäinen palo kehräämiseen syttyi välittömästi. Aikaisemmin pidin kehräämistä vähän enkä ihan vähänkään pimeänä puuhana. Ensimmäinen kokeilu värttinällä teki minusta addiktin. Se tunne siitä kun karstattu villa alkaa liukua yhä ohuempana ja ohuempana säikeenä sormien välistä kiertyen säikeeksi. Se kun näet miten värjätty topsi muodostaa säiettä värien vaihdellessa hyvinkin lumoavalla tavalla. Värttinällä tämä on vielä helppoa mutta rukkiloinen on luku sinänsä. Kun peli oli menetetty ja jotenkin itselle sekä miehelle perusteltu rukin hankinta täydellisen aukottomasti oli mallin valinnan ja koepolkemisen vuoro. Koepolku oli helppo nakki, junalipun ostoon mars mars ja
Villavyyhteen kokeilemaan. Montaa kokeilin ja tämä oli rakkautta ensi polkaisulla. Tammikuussa alkoi odottelu ja nyt on poika kotona.
Pikkulikat rakastuivat Leonardiin suuresti. Hän on kovin kovinkovin ihana. Lähes päivittäin kuuluu edelleen pienten naisten puolelta komento hyrryyttämään. Alkuunsa yhteinen sävel ei ollut kovin vahva, kierre jäi vähäiseksi mutta nyt tulee jo aikas priimaa tuotosta.
 |
| Pienimmäinen arveli avata paketin itse. Harmillisesti paketti on isompi kuin avaaja |
 |
| Siinä se nyt on |
 |
| Miten jännittävä kaveri tämä onkaan. Ihan ampparimekko tärisee jännityksestä. |
 |
| Keskimmäisen tytön varovainen innostus. Kolme sekuntia kuvan jälkeen halusi jo polkea. <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti