maanantai 29. lokakuuta 2012

Ensilumi

Jokainen vuosi se tulee ja joka vuosi ensimmäin lumi on yhtä kaunis. Yöllä katselin jo hiljalleen putoilevaa lunta ikkunasta ja toivoin sen kestävän maassa. Jotenkin tuo musta ja märkä syksy ei ole minua varten. Jotenkin ensi lumessa on herkkyyttä ja toisaalta siinä on myös suurta voimaa. Toiveet on toistaiseksi kuultu ja lumi on pysynyt maassa. Lumen innoittamana hartaudella täydellisestä langasta työstetty Shadow eli Varjo on päässyt käyttöön. Millään en malttaisi muuta käyttää kuin tätä täydellisyyttä.









Lanka: Madelinetosh Tosh Merino Light; Saffron & Antique Lace
Puikot; Knitpicks 4,5 (puiset) + 100cm kaapeli
Fiilis; Aikas nam, vaikka nuo yksiväriset pätkät olivatkin hieman pitkäveteisiä
Modaukset; Tein vaalealle pätkälle joitankin malliin kuulumattomia raitoja+ neuloin lopun
punaisen silmukoiden luontipäähän.

Pieni malli ei olisi millään halunnut luovuttaa huivia sen varsinaiselle pitäjälle kun on niin lämmin ja kaunis. Vähän reiluhkohan tuo kohta kolme vuotiaalle neitokaiselle on. Fiilis huivista on niin täydellinen että toivon hartaasti saavani langat uuteen versioon tänään jotta voin pistää kerien ja akuutin startiitin riivatessa aloittaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti