Juhannustunnelmia.

Mää en niin käsitä miksi postaus ei lähtenyt vaikka piti. Juhannuksesta kuitenkin on kyse. Mielestäni juhannukseen kuuluu ehdottomasti valkoiset ruusut. Juhannusruusu on valkoinen, piste. Tuomenkin kuuluisi kukkia mutta ei väkisin tällä kertaa.

Tänä vuonna poikkeuksellisesti saimme olla sen meillä asuvan miehen kanssa kahdelleen liikkeellä. Matka vei lapsuuteni maisemiin, mummolaan, jonka mummoa en koskaan nähnyt. Jo perillä selittämättömien muistojen virta yllätti minut. Oliko se päivä vai oliko se jotain muuta sitä tiedä en. Ei edellisestä käynnistä ole kauaa ihan oikeankaan kalenterin tiimoita mutta miten ajan hammas onkaan syönyt pihapiiriä. Pihapiiriin kävellessä näin selvästi juhannuskoivut portaiden pielessä. Aikaa tästä mielikuvasta on aika kauan.. Se avaimen reikä oli silloin pikkutyttönäkin niin kiehtova

 

 

Kummallisesti maali oli lohkeillut, vastahan se viime viikolla oli lähes tuoretta. Pihakoivutkin olivat kasvaneet aika paljon. Isoiltahan ne tuntuivat pikkutyttönäkin mutta nyt ne olivat suorastaan valtavia.

Missä välissä rantasauna oli saanut siipeensä? Entä ne upeat valtavat tuomet rannalla? Tai saunan pielessä oleva pihlaja?

 

 

 

Mihin se lapsuuden kalavene on kadonnut? Isä oli tämän tehnyt, monta mukavaa hetkeä tässä paatissa on tullut vietettyä.

 

Maailman kaunein keittiöastia

 

Lelulaatikko... Edelleen kovin hyvässä kunnossa vaikka leikkivuosista on aikaa vuosikymmeniä.

Tuliskohan tämä vanhus meille asumaan?

Paljon paljon muistoja. Pienestä ihmisestä tämä oli mahdottoman jännä kapine.

Ainahan heinät ja kukat ovat kauniita, eivätkö olekkin?