sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Keksitäti

Kaheleiden sukkahaasteessa oli jossain vaiheessa palmikoita. Siihen kategoriaan mennään Cookie A:n Rhombuksilla. Myöhässä nämä valmistuivat, kovin myöhässä. En vain saanut aikaiseksi tehdä valmiiksi. Lahjaksi piristämään syksyistä aikaa tärkeälle ihmiselle menivät. Lokakuulla nämä valmistuivat, dokumentointi on ilmeisemmin ollut jo piiiitkään kovin kovin hankalaa

Malli: Rhombus
Puikot; Knitpicks 2,25mm
Lanka: Drops Fabel 63g/  264m
Fiilis: Ei ihan ekana toista painosta
Muuta: Lahjus

Nämä ihanat jalanlämmittimet saapuivat sukkavaihdossa. Ilun sukkalankaa, värissä melkein vieraissa ja mallina on Cookie A:n Monkey. Ihanat jalassa, väri mieleinen ja kaikkea.


Syyskuussa kaheleiden sukkahaasteessa piti nääs haastaa itsensä. Minullahan ei ole yksiäkään polvipituisia sukkia. Nyt muuten on. Hieman hullultahan tuo tuntui näihin pygmimittaisiin huomattavan paksuihin lihaksikkaisiin pohkeisiin ruveta sovittelemaan. Sukka istuu muuten jalkaan kuin tauti, tahi hanska ihan miten asian haluaa ilmaista mutta pohkeen kohdalla olisi ehkä kannattanut ottaa pikkuinen riski ja tehdä pienempi koko. Sukat valmiiksi saatuani totesin jotta ensimmäinen tuntemuskin olisi ollut hyvä uskoa, resoria häätyypi olla mulla pikkusen enempi joten täräytin vielä semmosen 2,5cm yläreunaan lisuketta. Viisas ei virka ja hullu ei huomaa, jalassa pysyminen on varmistettu.

Malli:Lissajous
Puikot; Knitpro carbonz 2,5mm
Lanka: Trekking xxl 139g/  579m
Fiilis: Aika jees, pienempi pohje riittäisi
Muuta: mun sukat




Marraskuun päivinä, itseasiassa Tampereen messupäivänä näppäsin alulle vielä yhdet keksitädin sukat. BBF:t lähtivät sykyisen asustevaihtoon. Lankana on Väinämöistä värissä huurre. Kuvan laatu on taas kerran jotain kamalaa, pitäisikös hankkia uusi kamera?


Malli:BFF
Puikot; Knitpro Carbonz 2,5mm pyörö
Lanka: Väinämöinen 63g/  264m
Fiilis: Aika jees
Muuta: Lahjus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti